bilebändi
Siru & The Feelgoods
valmiina luomaan tunnelman!
Ammattimuusikoista koostuva
”Hyvän mielen bilebändi”, juhlaan kuin juhlaan.
Taatusti hyvä valinta!
” Tuntuu ettei voi kylliksi kiittää. Aivan huippu bändi, kuunteli ja toteutti toiveet! ”
Siru & The Feelgoods
on 5-henkinen ammattimuusikoista koostuva bilebändi, jonka keulahahmona toimii The Voice of Finland -voittaja Siru (Airistola). Sirun kanssa bändissä musisoivat Emil (kitara), Johnny (koskettimet), Niklas (basso) ja Riku (rummut).
Voimme esiintyä koko bändin voimin, mutta myös pienkokoonpanot (kvartetti, trio & duo) onnistuvat; Niissäkin on voimaa ja mahdollisuudet toteuttaa monipuolisesti erilaista musiikkia.
Suunnittelemme juhlassanne esitettävän ohjelmiston toiveitanne kunnioittaen. Ohjelmistomme on laaja, joten sen pohjalta saamme varmasti suunniteltua juhlaanne parhaiten sopivan setin.
P.S. Uskalla mainita myös suosikkibiisisi, koska pyrimme toteuttamaan myös niitä! 🙂
Keikkailemme ympäri Suomen, tilaisuudessa kuin tilaisuudessa, satojen keikkojen kokemuksella. Nähdään juhlassanne!
” Kaikki vieraat tanssivat ja lauloivat koko illan. Häätanssi oli sovitettu toiveemme mukaiseksi versioksi. En olisi voinut parempaa bändiä meidän häihin kuvitella.
Teitte illasta täydellisen! ”
KEIKKAKALENTERI
Vuoden 2024 ja 2025 keikat myydään nyt!
Ole rohkeasti yhteydessä tulevien juhliesi esiintyjän etsinnässä!
Keikat 2024
17.9.2024 Vaasa (yksityistilaisuus)
22.11.2024 Turku (yksityistilaisuus)
29.11.2024 Vaasa (yksityistilaisuus)
2025
24.5.2025 Helsinki (yksityistilaisuus)
19.7.2024 Oulu (yksityistilaisuus)
2.8.2025 Vesilahti (yksityistilaisuus)
16.8.2025 Seinäjoki (yksityistilaisuus)
20.9.2025 Vaasa (yksityistilaisuus)
Menneet keikat
17.5.2024 Tornio (yksityistilaisuus)
7.6.2024 Helsinki (yksityistilaisuus)
8.6.2024 Hirvihaara (yksityistilaisuus)
20.7.2024 Helsinki (yksityistilaisuus)
27.7.2024 Seinäjoki (yksityistilaisuus)
3.8.2024 Kokkola (yksityistilaisuus)
17.8.2024 Helsinki (yksityistilaisuus)
22.8.2024 Vaasa (yksityistilaisuus)
24.8.2024 Seinäjoki (yksityistilaisuus)
31.8.2024 Jalasjärvi (yksityistilaisuus)
13.05.2023 Nousiainen (yksityistilaisuus)
15.07.2023 Ulvila (yksityistilaisuus)
22.07.2023 Vaasa (yksityistilaisuus)
29.07.2023 Jurva (yksityistilaisuus)
12.08.2023 Iisalmi (yksityistilaisuus)
19.08.2023 Joroinen (yksityistilaisuus)
02.09.2023 Petäjävesi (yksityistilaisuus)
08.09.2023 Vaasa (yksityistilaisuus)
09.09.2023 Vaasa (yksityistilaisuus)
15.9.2023 Jyväskylä (yksityistilaisuus)
30.9.2023 Porvoo (yksityistilaisuus)
24.11.2023 Vaasa (yksityistilaisuus)
1.12.2023 Vaasa (yksityistilaisuus)
28.01.2022 Helsinki, Siirretty
12.02.2022 Vaasa (yksityistilaisuus). Trio
28.05.2022 Vaasa (yksityistilaisuus), bändi
02.07.2022 Hämeenlinna (yksityistilaisuus), bändi
16.07.2022 Oulu (Yksityistilaisuus), bändi
30.07.2022 Vöyri (yksityistilaisuus), bändi
13.08.2022 Veikkaala (Yksityistilaisuus), bändi
20.08.2022 Vaasa (yksityistilaisuus), trio
26.08.2022 Vaasa (yksityistilaisuus), bändi
03.09.2022 Vaasa (yksityistilaisuus), kvartetti
1.10.2022 Vaasa (yksityistilaisuus), kvartetti
15.10.2022 Vaasa (yksityistilaisuus), bändi
12.11.2022 Vaasa (yksityistilaisuus), bändi
05.06.2021 Vaasa (Yksityistilaisuus), trio
10.07.2021 Kirkkonummi (Yksityistilaisuus), trio
24.07.2021 Viitasaari (Yksityistilaisuus), bändi
31.07.2021 Hauho (Yksityistilaisuus), bändi
07.08.2021 Vaasa (Yksityistilaisuus), bändi
21.08.2021 Vaasa (Yksityistilaisuus), bändi
28.08.2021 Tampere (Yksityistilaisuus), trio
04.09.2021 Vaasa (yksityistilaisuus), trio
11.09.2021 Vaasa (yksityistilaisuus), trio
23.10.2021 Espoo (Yksityistilaisuus), kvartetti
27.11.2021 Vaasa (Yksityistilaisuus), trio
10.12.2021 Helsinki (siirretty)
19.12.2021 Vaasa, Lumihiutaleet -joulukonsertti (kvartetti)
31.1.2020 Siru – Habit -EP julkkarikeikka, Skafferiet at Ritz, Vaasa (bändi)
1.5.2020 Jyväskylä (yksityistilaisuus), koko bändi PERUTTU!
16.05.2020 Lapua (yksityistilaisuus), koko bändi PERUTTU!
6.6.2020 Vaasa (Yksityistilaisuus), koko bändi PERUTTU!
17.6.2020 Vaasa (Yksityistilaisuus), Trio PERUTTU!
22.08.2020 Vaasa (Yksityistilaisuus), Koko bändi PERUTTU!
5.9.2020 Vaasa, Yksityistilaisuus, (trio)
19.9. 2020Vaasa, Yksityistilaisuus, (trio)
26.9.2020 Tampere, Yksityistilaisuus (bändi)
09.12.2020 Livestream -joulukonsertti (Yksityistilaisuus)
16.12.2020 Livestream -joulukonsertti (Yksityistilaisuus)
2019
30.3.2019 Vuosijuhlat, Seinäjoki (bändi)
8.6.2019 Häät, Vaasa (duo)
13.7.2019 Häät, Vaasa (trio)
20.7.2019 Häät, Mustasaari (bändi)
14.9.2019 50-vuotisjuhlat, Vaasa (bändi
5.12.2019 Vaasa (trio)
22.12.2019 Palosaaren kirkko, Vaasa, Siru – Lumihiutaleet -joulukonsertti (trio)
2018
21.07.2018 Ilmajoki (trio)
18.08.2018 Lappajärvi (kvartetti)
08.09.2018 Orivesi (duo)
15.09.2018 Valkeakoski (kvartetti)
2017
20.05.2017 Ala-Härmä (bändi)
09.06.2017 Vaasa (bändi)
05.08.2017 Laihia (bändi)
19.08.2017 Vaasa (trio)
02.09.2017 Vaasa (trio)
16.09.2017 Nurmo (bändi)
07.10.2017 Vaasa (bändi)
01.12.2017 Vaasa (bändi)
15.12.2017 Vaasa (bändi)
BÄNDISSÄ SOITTAA
Siru (Airistola)
Laulu (bändin leader)
Siru aloitti laulamisen 2-vuotiaana, ihaillen Rölliä ja tanssien sen musiikin tahtiin. Ajan kuluessa kunnioitus Rölliä kohtaan jatkui, mutta musiikilliset ihanteet monistuivat. Siru on soittanut muunmuassa pianoa, kitaraa, viulua ja saksofonia, mutta suurin intohimo on aina ollut laulu.
Siru valmistui vuonna 2016 teatterimuusikoksi Tampereen Ammattikorkeakoulusta. Sirua on voitu nähdä musikaaleissa, mutta myös tv:ssä. Siru voitti vuonna 2014 The Voice of Finlandin ja toimii nykyään levyttävänä artistina, laulunkirjoittajan, ääninäyttelijänä sekä yrittäjänä.
Siru on bändin ääni, sen monessa merkityksessä.
Emil Nordström
Kitara
Emil valmistui musiikkipedagogiksi Ammattikorkeakoulu Noviasta syksyllä 2015, ja sen jälkeen hän on toiminut aktiivisesti freelancemuusikkona ympäri Suomea sekä opetushommissa Pohjanmaalla.
Emilin 20 vuoden kokemus kitaransoitosta keikkojen ja opetuksen merkeissä takaa hyvän soiton niin laadullisesti kuin meiningin puolesta lavalla.
Johnny Nordström
Koskettimet
Vuodesta 2004 lähtien Pohjanmaalla asunut pianistimme Johnny työskentelee musiikinopetuksen parissa sekä muusikkona. Johnny on monipuolinen muusikko, joka esiintyy aktiivisesti erilaisissa kokoonpanoissa, projekteissa sekä teatterituotannoissa; niin komppimuusikkona, kapellimestarina kuin välillä myös soolona omalla nimellään.
Niklas Norrgrann
Basso
Niklas on valmistunut instrumenttipedagogiksi Pietarsaaren Ammattikorkeakoulusta vuonna 2005, pääinstrumenttinaan kitara. Bändissämme hän kuitenkin soittaa pääsääntöisesti bassoa, toista instrumenttiaan. Niklas tekee töitä Vaasan kaupungin nuorisopalvelujen pyörittämässä Rokkikoulussa, jossa työ on musiikillista nuorisotyötä.
Niklas tuo bändiimme hyvää fiilistä, ”good vibrations”.
Riku Airaksinen
Rummut
Riku on freelancemuusikko Vaasasta. Riku aloitti musiikkiharrastuksen 8-9-vuotiaana harmonikan soitolla. Yläasteella hän innostui muista bändisoittimista, mutta rummuista muodostui hänen ykkössoittimensa. Riku on toiminut bändi -ja instrumenttiopettajana vuodesta 2009.
” Kliseisesti sanottuna olen musiikin suhteen kaikkiruokainen. Meidän keikoilla pyrin omalla soitollani tukemaan kokonaisuutta ja pitämään hauskaa! ”
ASIAKASPALAUTTEITA
Siru and The Feelgoods oli yksi hääjuhlamme kohokohdista! Bändin esitys veti mukaansa koko porukan ja tunnelma oli katossa heti ensimmäisestä setistä alkaen! Emme olisi parempaa bändivalintaa voineet tehdä. Yhteistyö Sirun kanssa ennen ja jälkeen juhlien oli todella vaivatonta . 6/5 <3
Bändi oli aivan loistava ja teki päivästämme ikimuistoisen! Laaja biisilista tarjosi musiikkia jokaiseen makuun ja myös toiveita pystyttiin toteuttamaan😍 Kokonaisuuden kruunasi toteutettu toiveemme, jossa yksi häävieraistamme feattasi bändiä toivekappaleessamme🥹🤩 Yhteydenpito ennen keikkaa oli ensiluokkaista. Sirulta sai todella kattavat viestit, eikä mitään jäänyt arvailujen varaan. Suosittelemme Sirua ja bändiä sydämemme pohjasta❤️ 5/5
Sanat ei riitä kuvailemaan, miten uskomaton illankruunaaja olitte hääjuhlassamme. Toteutitte kaikki neljä toivebiisiämme täydellisesti ja muutenkin joka ikinen kappale mitä esititte olivat täysi napakymppi suoritus. Otitte yleisön hienosti haltuun ja saitte kaikki juhlavieraamme tamppaamaan tanssilattiaa illan aikana. Bändinne sai vuolaat kehut vierailtamme. Täydet viisi tähteä meiltä.
Kaikki oli viimeisen päälle täydellistä Sirun säteilevästä lavakarismasta mahtaviin kitara- ja pianosooloihin. Bändi toteutti pyytämämme kappaleet paremmin kuin uskalsimme toivoa, häävalssi mukaan lukien. Käytännön järjestelyt sujuivat sutjakkaasti lyhyelläkin varoajalla, minimistressillä hääparille. Täydet viisi tähteä.
Siru vaikutti erttäin mukaansa tempaavalla musiikilla suuresti perhejuhlamme onnistumiseen. Nuoret ja vanhat musiikki houkutteli tanssimaan ja tunnelma oli korkealla.
Siru on fantastinen laulaja. Voimme vain lämpimästi suositella häntä.
Meidän koko porukan puolesta isot kiitokset perjantai-illasta! Ihan huippuja olitte ja saitte miesvaltaisen vieraskunnan rokkaamaan tanssilattialle. Viiden tähden suoritus! Toivottavasti saamme teidät esiintymään joskus toistekin!
Aivan huippu esiintyminen häävalssista iltaohjelmaan, kaikki sujui toiveidemme mukaisesti ja jopa paremmin! Myös vieraat kehuivat bändin ja Sirun esiintymisen loistavaksi. Ehdoton iltaohjelman huipennus, jossa musiikki tanssitti kaikkia vieraita alusta loppuun! Täydet 5 tähteä ja vahva suositus!
Tuntuu, että emme voi tarpeeksi kiittää. Olemme enemmän kuin tyytyväisiä, että saimme Siru & The Feelgoodsin soittamaan häihimme. Upeaääninen Siru tarjosi bändeineen kylmiä väreitä vihkimisestä illan pikkutunneille asti. Toiveenamme oli, että bändi saisi hääseurueen peput penkeistä ja näin todellakin tapahtui. Mainittakoon, että illan viimeisessä setissä juhlapaikkamme katto oli irrota kannattimistaan. Tähtiä annamme arvatenkin yli asteikon. Kiitos, että olitte osana meidän ikimuistoisessa päivässä❤️
Upea ja unohtumaton esiintyminen oli hääpäivämme kruunu! Kaikki toiveemme toteutuivat ja yhteistyö oli mutkatonta. Asioista oli helppo sopia etukäteen ja sovitut asiat hoituivat mutkitta. Siru otti kivasti kontaktia häävieraisiin ja loi näin ihanan lämpimän tunnelman. Bändin soittajien soolot jäivät myös erityisinä mieleen. Koko hääväki oli aivan fiiliksissä koko illan ajan! Viisi tähteä 🙂
Täydet 5 tähteä!
Bändi kruunasi illan ja jokainen setti vedettiin täysillä. Meidän toiveet oli hienosti huomioitu mutta samalla yleisöä luettiin taitavasti. Sirun kaunis lauluääni ja osaavat muusikot mahdollistivat erilaisten kappaleiden tulkinnan upeasti.
Häissämme niin lapset kuin aikuisetkin nauttivat esityksestä ja tunnelma oli katossa.
Siru ja soittajat nostattivat tunnelman kattoon häissämme, ja tanssilattialla oli uskomaton tunnelma ja meininki koko illan ajan. Biisejä löytyi laidasta laitaan, ja koko keikka oli toteuttu erittäin ammattitaitoisesti. Siru oli aivan loistava laulaja ja esiintyjä, joka heittäytyi täysillä kaikissa biiseissä. Sirun kanssa oli jo etukäteen helppoa sopia asioista, ja hän otti toiveemme hyvin huomioon. Bändi sai valtavasti kehuja häävierailtamme. Suuret kiitokset koko bändille siitä, että kruunasitte kaikin puolin upean hääpäivämme!
Siru and The Feelgoodsin hääkeikka oli aivan huikea! Kaikki vieraat tanssivat ja lauloivat koko illan. Myös häätanssi oli sovitettu toiveemme mukaiseksi versioksi. En olisi voinut parempaa bändiä meidän häihin kuvitella. Teitte illasta täydellisen, kiitos paljon!
Tunnelma ensimmäisen setin ensimmäisistä sävelistä viimeisen setin jälkeisiin ”We want more”-huutoihin asti oli jatkuvasti katossa! Bändi sai upealla soitollaan houkuteltua parhaimmillaan (kahta vaille) kaikki vieraat tanssilattialle ja Sirun uskomaton ääni kruunasi koko komeuden. Tästä kertoo sekin, että huomattavan moni vieraamme tuli ihmettelemään kuinka kovan bändin olimme saaneet häihimme 🙂
Eihän teille siis voi muuta arvosanaa antaa kuin täydet viisi tähteä!
Meillä harvoin saadaan koko porukka innostumaan tanssimisesta, mutta tällä kertaa se todella onnistui! Biisejä oli kivasti laidasta laitaan, ja kaikille tuntui löytyvän niitä omia suosikkeja, jotka saivat tanssijalan vipattamaan. Me tulemme ehdottomasti tilaamaan uuden keikan!
Saitte aikaan tosi hyvän meiningin, vaikka ajattelin, että meillä ei tanssivaa porukkaa hirveästi vieraista löydy. Ja nekin, jotka eivät tanssineet, kehuivat kovasti bändiä ja sinun lauluääntäsi! 94-vuotiaallakin jalka vispasi koko puolitoistatuntisen ajan 😁 Musikaalisilla taidoilla varustetut vieraat olivat vakuuttuneita bändinne ammattitaidosta. Ja tietysti me itse Joonan kanssa olimme todella tyytyväisiä esiintymiseenne ja itseltäni erityiskiitos siitä, että tuntui ennen hääpäivääkin, että homma on teillä varmassa hallussa, eikä tarvinnut muistutella tai jännittää, että mitä tästäkin tulee ym., mitä ehkä joissain muissa tapauksissa on ollut 😅
KUVAT
by Jonna N. Photography
OTA YHTEYTTÄ
Jos juhlasi ovat vailla laadukasta, menevää ja monipuolista viihdyttäjää, niin ole rohkeasti yhteydessä.
Yhteyden saat sähköpostitse, soittamalla tai alla olevan lomakkeen kautta.
s-posti: siru@sirumusic.fi
Puh. 044 230 8030
Siru Airistola
Sirustin Oy
y-tunnus: 2803648-6
Huom! Vastauksen nopeuttamiseksi liitäthän viestiisi ainakin seuraavat tiedot:
(ei hätää, jos kaikki eivät ole vielä tiedossanne)
* Juhlanne päivänmäärä, kaupunki ja juhlapaikka
* Toivottu soitonkesto ja kokoonpano